Uusi hallitus järjestäytyi

Sauvon Perussuomalaisten uusi hallitus järjestäytyi viikonloppuna puheenjohtaja Silvia Kosken johdolla.
Varapuheenjohtajaksi ja myös sihteerin toimia hoitamaan valittiin Tatu Gratschev.

Taloudenhoitajana jatkaa Juha Koski.
Osaamista talousasioissa ei ainakaan puutu, sillä Juha on myös Perussuomalaisten talouspäällikkö ja vastaa näin puolueen talousasioista.
Juha hoitaa yhdistyksessä myös materiaalivastaavan tehtävää. Hänen kauttaan voi tilata esimerkiksi Peruskaupan tuotteita.

Yhdistys kannustaa ottamaan rohkeasti yhteyttä, jos haluat liittyä jäseneksi tai olla apuna yhdistyksen eduskuntavaaliehdokkaan Silvia Kosken vaalikampanjassa.

Tervetuloa mukaan!

Kirjoitettu 2.2.2023

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa